Finn nyelv
Kahdeskymmenesyhdes kappale - Huszonegyedik lecke
Suomen historiaa
Ensimmäiset asukkaat ovat muuttaneet nykyisen Suomen alueelle vähitellen jo monta tuhatta vuotta sitten. He harjoittivat aluksi metsästystä ja kalastusta. Suomalaiset siirtyivät Lounais- ja Etelä-Suomeen Baltiasta ajanlaskumme alun tienoilla. Ruotsalaiset ovat tuoneet kristinuskon Suomeen1100-luvulla. Suomi oli ensin yli kuusisataa vuotta Ruotsin vallan alaisena, sitten yli sata vuotta Venäjän vallassa autonomisena suuriruhtinaskuntana. Länsimainen kulttuuri on tullut maahamme etupäässä Ruotsin kautta. Mutta myös itäinen kulttuuri on levinnyt Suomeen, ja Suomea nimitetäänkin usein idän ja lännen kohtauspaikaksi. Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta vuonna 1971. Itsenäisenä maana Suomi on kehittynyt nopeasti. Sotavuodet 1939-40 ja 1941-44 aiheuttivat paljon tuhoa, mutta sodan jälkeen kehitys on jatkunut myönteiseen suuntaan. Tällä hetkellä Suomi kuuluu Euroopan kymmenen varakkaan maan joukkoon. Varsinkin arkkitehtuurin, taideteollisuuden ja nykyisin myös musiikin alalla maamme on saanut tunnustusta myös muualla maailmassa.
Juoruhetki
Hilkan vuokraemäntä Martta-täti juttelee ystävättärensä kanssa kahvipöydän ääressä:
- … ja sitten Emma oli nähnyt, että se Makkosen rouva oli viime kerralla istunut eläkeläiskerhossa sen mukavan vanhan herran, sen tuomari Viitasen vieressä, ja sitten se oli lähtenyt tuomarin kanssa yhtä matkaa raitiovaunulla Töölöön, vaikka ei ollut koskaan asunut siellä päinkään.
- Älä nyt, ihanko totta? Mutta hänen tyttärensä kertonut, että he ovat muuttaneet Töölöön, Temppelikadulle?
- Ja sitten Mimmi soitti ja kertoi, että hän oli tavannut heidät Hietaniemen hautausmaalla. Kuvittele, he olivat yhdessä kastelleet pensasaitaa tuomarin vaimovainajan haudalla!
- Ai miten romanttista!
- Etkö olet yhtään hämmästynyt asiasta!
- Olen itsekin nähnyt heidät monta kertaa yhdessä kävelemässä iltaisin ja kävelyttämässä tuomarin vanhaa susikoiraa Rollea. Se on aina ollut hyvin ihastunut rouva Makkoseen.
- Miksi et ole kertonut minulle siitä? En ole enää yhtään innostunut eläkeläiskerhosta.
Jos haluat tutustua johonkuhun, ystävysty ensin hänen koiransa kanssa.